"Kaikkina muina päivinä minä elän"

 "Jonakin päivän minä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä minä elän." Hiljan edesmenneen, syöpään menehtyneen, kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan sanat ovat viime päivinä kaikuneet usein mielessäni. Oma syöpäni on toki erilaista muotoa eikä välitöntä kuoleman vaaraa yleensä ole kun ihomuutokset huomataan ja hoidetaan ajoissa. Noista sanoista saan kuitenkin voimaa ja muistutuksen. Jokainen murehdittu päivä on elämältä hukattu päivä. Pelko uusista ihomuutoksista on edelleen läsnä. Ihomuutoksiin vastauksen voi kuitenkin antaa vain lääkäri."Jos uusia tyvisolusyöpiä tulee, ne hoidetaan pois" toteaa mieheni käytännöllisesti. Oma tunnetilani lähtee niin helposti lapasesta.

Kuluneella viikolla olen tuntenut kiitollisuutta ja liikutusta, voimaantunut Laura Voutilaisen uutta gospelhenkistä joululevyä kuunnellessa, uskaltautunut kaupoille shoppailemaan vastaiskuna kaikelle ankeutukselle. Olen kirjoittanut jopa pari joulukorttia vaikka ajattelinkin etten niitä tänä vuonna kirjoita. Hei, olen valmistanut myös joulusinappia. Eilen kävimme perheen miesten kanssa yhdessä ostoksilla ja syömässä. Teinille lasketteluvermeitä, itselle ja miehelle piikkikengät talven liukkaille, pizzaa kaikille nälkäiseen vatsaan. Koiran kanssa olen myös alkanut liikkua jälleen pidempiä lenkkejä. Arki on paras kuntouttaja. Amen.

Entä ihosiirre? Nyt on 18. päivä leikkauksen jälkeen. Siirre elää omaa elämäänsä. Joka päivä se näyttää erilaiselta. Annan sille päivittäin pitkiä ilmakylpyjä. Öisin sekä kodin ulkopuolella liikuttaessa on vielä oltava rasvasidos ja ihoteipit. Mielelläni jo kulkisin ilman niitä. Mutta rupeutuva siirre on koholla ja sitä pitää varjella. Nenä-selfietä on jo pataljoonan verran. Niistä tiiraan ja yritän hahmottaa miltä parantunut nenä tulee näyttämään.